sunnuntai, 1. heinäkuu 2012

paketti toimitettu :)

29.6.2012 klo 04.39  viikolla 39+0 syntyi pieni ihana prinsessamme..tässä nopeasti kirjoitettu kertomus siitä kuinka kaikki kävikään :)

Puutarha hommien täyttämän päivän jälkeen huomasin vessassa torstaina 28.6. 2012 noin klo 03, että
tulee veristä limaa jonka tunnistin googlausten mukaan limatulpaksi. suihkussa sitä sitten lurahti lisää
ja sohvalla makaillessa alkoi supistelemaan hiljalleen. Nukkumaan mennessä supisteli jo
tuntuvammin mutten katsonut aikoja. arvioin että väli oli noin 15-20min.
aamulla supistukset voimistui ja voimistui ja yhdeksältä lorisi ensimmäisen kerran lapsivettä. mies oli sopinut "remppamiehen" kanssa päivän autotallin maalausta  ja muita hommeleita ja kun kyseinen tyyppi tuli useamman sadan kilometrin päästä niin ei enää kehdannut peruakaan kun tyyppi oli jo puolimatkassa (ja ajanut jonkun kissan yli ) olin lupautunut tekemän perunasalaattia ja grillaamaan makkaraa remppasedälle ja sen päätin etten tuota pettymystä ja supistuksista huolimatta sen teinkin..itselleni ei oikein maistunut(ihme kyllä)

koko iltapäivän vettä tuli vähän kerrallaan liikkuessa ja supistukset alkoi sattumaan.olin päättänyt etten lähde sairaalaan liian aikaisin etten joudu enää kotiin. torstai meni siis kotona pyöriessä ja levätessä ja illalla viiden
maissa alkoi tuntumaan jo pahalta ja oksensinkin kerran (päivän ainoat syömiset: kaurakeksi ja mehu, joita olin säästänyt sairaalaa synnytystä varten).
vieläkään en lähtenyt tayssiin vaan sinnittelin kunnes 21.30 oli lähdettävä. ennen lähtöä kuitenkin lähetin viestin naapurille jonka kanssa oltiin sovittu, että tulevat hakemaan meidän vanhan autotallin oven..pihalla jo pompin ja kirosin kipujani ja Taina kehotti mennä nopeasti sairaalaan.no autotallin ovi lähti matkaan ja miekkonen kävi vielä suihkussa(???????) tämän ajan minä roikuin baarijakkaralla, kiroilin, konttasin, huusin,  kiroilin lisää, pakkasin lisää sairaalakassia, soitin äidille, ja kiroilin ja huusin.sitten päästiin lähtemään mutta noin 5km ajettuamme muistettiin että jotain jäi..olisiko ollut miehen piilarit..no takasin ja minä jo kärsin aika lujasti.loppujen lopuksi päästiin sairaalaan.mies ajoi tosi hienosti ilman mitään suuria kaahailuja.sairaalassa otettiin ensin käyrää
ja verikoe joka paljasti streptokokin positiiviseksi.kohdunsuu oli auki tässä vaiheessa 3,5-4cm joten suoraan saliin vaan ja tervemenoa.sisätutkimus  tuntui aika ilkeältä mutta onneksi en tiennyt kuinka sattuu supistukset kun epiduraalin vaikutus lakkaa.. ilman vauvaa ei tältä reissulta palata kotiin. salissa aluksi ihmeteltiin ja todettiin että kohta ei olla enää kahdestaan ja otettiin fotoja. kivut vähän yltyivät supistusten mukana ja mietittin apuja kipuun. sain ensin lämpöpusseja kipuun ja ne auttoikin
ihan kivasti hetken.sitten kokeilin ilokaasua joka ei ollut yhtään mun juttu..
paha olo tuli heti ekalla kokeilulla ja lykkäsin maskin taka-alalle.kivut yltyi ja huusin
kuin syötävä..taisin jopa haluta kuolla siinä vaiheessa.kävin kuumassa suihkussa joka helpotti hetkeksi mutta sitten
tuli huono olo ja palasin takaisin kitumaan.onneksi kauaa ei tarvinnut odottaa että anestesialääkäri tuli antamaan epiduraalin.
se oli taivaallinen!!sen jälkeen torkahdin (korvatulpat olis kannattanut pakata kun viereisen huoneen synnyttäjä meni suihkuun
ja piti niin hurjaa huutoa että ei nukkumisesta tullut sitten mitään..) synnyttäjät lisääntyivät yön tunteina ja mulle laitettiin
oksitosiinitippaa kun supistukset heikkeni.ja toisen annoksen penisilliiniä sain myös tässä vaiheessa.epiduraalin heiketessä olin jo 9cm auki ja kätilö
laittoi lisäannoksen.vajaan tunnin päästä vauvan sydänäänet tekivät laskuja
ja alettiin hiljalleen ponnistelemaan ja sitten yhtäkkiä piti jo ponnistaa kovaa. mutta en osannut koska puudutus oli niin kova.
sitten tuli saliin lisää porukkaa ja yhtäkkiä lääkäri seisoi edessä imukupin kanssa.vauva oli saatava ulos nopeasti vauvan sykkeen laskettua.puudutus oli vähän liiankin tehokas.en tuntenut supistuksia enkä vartaloa navasta alaspäin ollenkaan ja jouduin seuraamaan supistuksia monitorista joka oli mulle ihan ylivoimaista.en ehtinyt kuitenkaan huolestua koska porukka lisääntyi ympärillä ja käski ponnistaa. ponnistin miten sattuu ja suuntaa en osannut arvoida yhtään. loppujen lopuksi kätilö laittoi puudutuksen ja nipsaisi episiotomian. imukuppi vauvan päähän ja pari vetoa yhdistettynä mun ponnistuksiin ja 14 min "ponnistamisen" jälkeen pieni tyttö huusi sydäntäsärkevästi. perjantai aamuna 29.6.2012 klo 04.39 .3040g ja 50cm ja pipo 32,5cm täyttä rakkautta oli syntynyt!! verta menetin 300g ja synnytyksen
kokonaisaika 19h39min ja synnytyksen kesto 14h 50min pisteitä likalle ropisi hienot 9.

 

torstai, 21. kesäkuu 2012

odottavan aika on pitkä

todellakin!!! nyt vasta alan ymmärtämään mitä kyseinen lause tarkoittaa.päivät menee nukkuessa, telkkaa katsellessa, netissä, vähän puutarhajutuissa ja ruuanlaitossa.siivoaminenkin tuntuu vastenmieliseltä touhulta jo. kauppareissut ja kirpparikierrokset on jo melkein luksusta.vaikka ei ole tuntemuksia synnytyksen lähestymisestä niin en enää pitkiä kauppareissuja mielelläni yksin tee.tänään tosin kauppareissusta tuli pakostakin pitkä koska juhannusruuhkat kaupoissa oli ihan mahdottomat.ihmiset töni ja tuuppi.kiva siellä väistellä ison masun kanssa ettei kukaan kolhi mahaa kärryillä tai korilla. sain tänään vihdoinkin laitettua vauvanvaatteet lipastoon ja huoneen valmiiksi.jotain seinäkoristeita kaipaan vielä kun seinillä on vaan pari pientä stenwallin ankkataulua ja yksi sisustukseen sopiva pieni nalletaulu.

keskiviikko, 20. kesäkuu 2012

kesä ja hyttyset!!

jihaa..vauvan huone alkaa olemaan kuosissaan.seinille löytyi pari sopivaa taulua(afrikkalaisen aika pelottavan puunaamion ja egyptiläisen papyrustaulun tilalle) ja mobile on asennettu sängyn päälle ja lipasto odottaa täyttämistä ja turhat tavaratkin on jo melkein varastossa, sairaalakassit on pakattu ja babysitterikin odottaa käyttäjäänsä..saisi jo tulla!!!  vaunuista ei ole kuulunut mitään vaikka olen kysellyt niistä pariin otteeseen..kyllä ne sieltä firmasta vastaa kaikkiin muihin kysymyksiin mutta toimitusaikakyselyt skipataan lahjakkaasti..aika ärsyttävää!!

huomenna on taas neuvola(olisi ollut jo tänään mutta siirtyi jostain syystä) ja katsotaan nyt jääkö viimeiseksi.olo on kuitenkin niin loistava edelleen että mä uskon että tää raskaus menee 42+ viikoille ja joudun käynnistykseen.vaikka kaikki konstit on kyllä käytössä että lähtis käynnistymään ihan itekseen mahdollisimman nopeasti

juhannuskin koputtelee ovella ja suunnitelmat on ihan auki..kokkoa pitäisi johonkin mennä pällistelemään mutta varmaan muuten grillaillaan ja saunotaan kotioloissa..eiköhän täällä maalla jossain lähellä ole se perinteinen juhannuskokkokin.saa nähdä saadaanko juhannusvieraita jos anoppi tulee kylään..hauskaa keskikesää kaikille!!!

perjantai, 15. kesäkuu 2012

Kuvia :)

mä olen jo aivan valmis synnyttämään.ei sillä että odottaisin kamalasti kipua ja tuskaa vaan että pääsisi tästä pari kertaa viikossa olevasta huonosta olosta eroon.eilinen meni loistavasti kun rakennettiin sitä perhanan varastoa ja pieniä kodinhoidollisia juttuja sain tehtyä myös..mutta ilmeisesti pitäisi jo osata ottaa rennosti ihan 24/7 nyt on sitten ollut pää kipeä, huono olo ja verensokerit ei meinaa pysyä normaaleina josta ilmeisesti huono olo johtuu..olen yrittänyt aamuisin syödä ruispuuroa ja välipalana ruisleipää ja jugurttia ja ihan ruokaakin mutta 3h syömisen jälkeen verensokeri on jo alle 4.ruokahalua ei edelleenkään ole kuin muutaman kerran viikossa jos sattuu olemaan jotain hyvää ruokaa(siis ainahan kotiruoka on hyvää mutta välillä ei vaan uppoa)  ja paino on tällä viikolla taas laskenut kuin norsun häntä.tällä hetkellä painan 3,6kg enemmän kuin raskauden alussa.en tiedä onko ukkokultakin jo huolissaan mun painosta kun ehdotti että mennään huomenna johonkin ravintolaan syömään(vaikka vasta viikko sit oltiin kun appiukko oli kylässä) no kelpaa mulle eipähän tarvi kokata itse.myös supistuksia tulee jo jonkin verran..toivottavasti niillä on jotain vaikutusta alakerrassa jos vaikka lapsukainen ymmärtäisi suunnata valoa kohti :) joskus kai lupailin jotain kuviakin tänne..here comes!!

mahakuva 37+0

neidin kultasandaalit :)

usasta vaatteita

usasta vakosamettimekko ja body

ensimmäinen usan ostos :)

tutti  :)

maanantai, 11. kesäkuu 2012

Täysaikanen vauva ja vähemmän täyspäinen mami

Tänään 37+0 ja ollaan täysaikaisia..nyt saa vauva syntyä(can you hear me baby!!)laskeutumislupa on siis annettu vaikka laskeutuminenhan on jo tapahtunut aikaa sitten.raivotarjonnassa ollaan kellitty monta viikkoa ja ai että tekee höpöä kun vauveli vähän kääntelee päätään ja raivaa päällään tilaa tuolla alaosastolla. lantion liitokset venyy ja paukkuu yöllä kun kääntää kylkeä estääkseen puutumisen ja siihen kipuun yleensä herään.onneksi mun unenlahjoilla uni tulee uudestaan hyvin nopeasti.maitoa on alkanut tihkua vähän ja supistuksiakin on jo tullut ja neuvolan lääkäri sanoi että kaula on jo lyhentynyt.joten mä olen valmis seuraavaan askeleeseen.

mietin tänään että uskallanko kuinka lähteä vielä kauppaan ilman miestä kun me joudutaan käymään kaupassa tuolla 10km päässä..siis onhan meillä autot mutta entäs jos menee lapsivedet hedelmäosastolla tai jos synnytys alkaa kesken jauhelihan valkkaamisen?tultiin siihen tulokseen että käydään yhdessä tästä lähtien kaupassa ja ostetaan niin paljon ruokaa kerralla kun vaan mahdollista eli vaikka viikoksi kerralla..tosin sitten mulla ei ole päivisin mitään tekemistä kun ei ole kauppareissujakaan hoidettavana.plaah

miehelle esitin uhkavaatimuksen tossa että jos nyt ei tällä alkavalla viikolla saada kasattua edes toista noista ikean lipastoista niin mä raahaan henk.koht. makkarista noi samanlaiset vauvan huoneeseen kun en saa vauvan vaatteita mihinkään järkevästi.toppavaatteet on laitettu vaatehuoneeseen mutta kun sinnekään ei mahdu ja noi käyttövaatteet on kyllä ihan hyvä saada viikattua lipastoon ennen kun joudun sairaalaan.sairaalakassi on jo pakattu itselle(ja isukille tietysti vähän välipalaa ja sairaalatohvelit) ja vauvallekin on kotiutumisvaatteet ja tutti ja lelu pussissa ja turvakaukalossa.saa mies sen sitten napata mukaan kun lähtee noutamaan perhettään kotiin. huolestuttaa vaan vähän kun aamulehti uutisoi tuossa että kiireisin synnytysvuosi menossa ja kesällä ruuhkaa että saattaa joutua synnyttämisen jälkeen käytävälle odottamaan että vuodeosastolla vapautuu paikka tai sitten lähetetään hämeenlinnaan synnyttämään..voiko tän vielä perua tai jos tän voisi siirtää vaikka tonne talvelle? enkä mä ole varma että haluanko mä vielä luopua tosta masustakaan..se on niin söpö ja mä olen niin tottunut jo siihen ja kun ei siitä ole mitään haittaa kun se ei ole iso.

kirppareita olen kierrellyt innolla ja fb:n palstalta ostellut vauvalle kaikennäköistä vaatetta ja lelua. rahaa ei ole mennyt paljoakaan ja tavaramäärä on lisääntynyt.vaatteista meillä ei ainakaan tule pulaa.olen myös englannista tilannut vauvalle vähän vaatteita ja samaan pakettiin isyyspakkauksen I DADDY yöpuvun.mies oli ihan hämillään isyyspakkausestaan .pyjaman lisäksi sinne tuli:

Viskipullo,vanupuikkoja, vauvan kylpysaippuaa, liukuvoidetta, äidinmaidonkorviketta, pyykkipoika, kertakäyttöinen sadetakki, kumihanskat, pukluriepu, buranaa, "Mute Button"-tutti, korvatulpat, perusvoidetta ja vauvan hoito-opas.

nyt odotellaan jos neidin hartanit suvaitsisi saapua jo vaikka tällä viikolla..samaan pakettiin tilasin vielä sellaisen vaunu/kaukalomakuupussin talveksi kun maksoi alle 20€. tuossa vielä kuva meidän neidin sängystä

 

tossa on yksi ihanista kirppislöydöistä :)