häät meni aivan huipusti ja oli oikein meidän näköiset häät.kyllähän siinä meinasi herkistyä vaikkei ennen vihkimistä jännittänyt ollenkaan. elvis saattoi mut alttarille ja luovutti miehelle laulaen love me tenderiä ja babtistikirkon minister puhui tosi ihanasti.alttarilla tärisin kuitenkin ihan kamalasti :) matkalta tarttui matkaan vauvalle kaikkea ihanaista pinkkiä ja kultaista ja söpöä..viimeisenä päivänä mä jouduin odottamaan autossa kun muut shoppaili.toinen vaihtoehto olisi ollut että mä olisin ollut kaupassa ja mun lompakko odottanut autossa..ja ihan hyvä näin koska matkalaukun painoraja ylittyi juuri sen verran ettei tarvinnut maksaa ylipainomaksuja :)

parin viikon päästä on 4D ultra jossa katsotaa että miltä tulokas näyttää ja  samalla  tarkastetaan onko istukka noussut kohdunsuun päältä pois(eli saanko synnyttää alakautta) ja ens kuun alussa joudun sokerirasitustestiin vaikka paino on pudonnut tasaisesti ja mitään ongelmia ei ole ollut raskausaikana. tyttö on kova potkimaan ja hääyö menikin katsellessa kun mahassa oli bileet jotka näkyi ekaa kertaa ihan ulos asti.meinasinkin ostaa pinkin amerikkalaisen futiksen muttei olisi mahtunut laukkuun niin jäi sitten ostamatta